Emme ole kirjoittaneet joulukirjettä viimeiseen kahteen vuoteen ja syy siihen on yhdellä sanalla, ruuhkavuodet. Edellisvuonna aloitimme kirjeen ja taisimme saada siihen yhden lauseen, joka meni suurin piirtein näin: “Tämä vuosi ollut erittäin raskas ja kiireinen.” Ja siihen se sitten loppuikin. Nyt siis uusi yritys!

Sitten viime kirjeen olemme tehneet Kepuisten tilalla maatilan sukupolvenvaihdoksen, joten meistä tuli virallisesti maanviljelijöitä. Meille syntyi toinen pieni poika, Väinö. Lasten lisäksi olemme hoitaneet myös isovanhempia. Jaakon äiti sairastui Alzheimerin tautiin ja nyt juuri ennen joulua muutti Naantaliin Birgitta-kotiin. Tiina aloitti uudessa työssä If vakuutuksessa ja Jaakko on jatkanut urapolkuaan Silo AI:ssa. Maatilan osalta teimme päärakennukseen massiivisen peruskorjauksen ennen muuttoa ja sen tuloksista tässä kirjeessä hieman lisää…

Pyhänä tarkoituksena oli saada remontti tehtyä 2022, mutta käytännössä varattu remonttiporukka ei ilmestynyt koko kesänä paikalle. Syksyllä sentään saatiin hirsikorjaukset käyntiin. Alkuun ajatus oli, että hirret olisivat kohtuullisen pienen laiton tarpeessa. Näinhän ei tietysti ollut, vaan alimmat hirret piti vaihtaa ympäri talon. Ylempänäkin joku fiksu Jaakon esi-isä oli päättänyt, että miehen mentävä reikä seinässä on hyvä korjata likaisilla, rikkinäisillä alushousuilla ja ohuella laudalla. Ihmekös, että pappa muisteli, että siinä kohdassa oli aiemmin naulankannat härmeessä sisäpuolella.

Keväällä 2023 saatiin remontti oikein toden teolla käyntiin, kun saatiin kiristettyä työvoima paikalle. Lattiat revittiin auki ja monta muuta paikkaa tuli laitettua, parhaimmillaan useaan kertaan, kun järjestys oli väärä. Vinkki vastaavaa remonttia suunnittelevalle: tee jokin järkevä suunnitelma – tai hommaa joku muu ohjaamaan suunnittelua. Sitten vuoden 1950 täällä ei ole tehty isoja remontteja, joten korjauslistallamme oli kaikki putkista sähköihin ja viemäreistä eristyksiin. Aurinkopaneelitkin tuli hommattua ja kesällä pyykit ja astiat tulikin viherpestyä. Kesällä niitä onkin parempi käyttää, kun talo on sen verran laaksossa, että kaamos koittaa kuin Lapissa ikään.

Halusimme palauttaa julkisivun alkuperäiseen 1900-luvun alun asuun ja siihen heltisi onneksi museovirastolta lupa. Kaikki puutavara oli kaadettu omasta metsästä jo edellisenä vuotena, mikä oli materiaalikustannuksia seuratessa hyvä juttu. Sisällä poistimme muovimatot ja hiomme ja maalasimme puulattiat, joista tuli kauniit. Tiina perehtyi saven ihmeelliseen maailmaan ja keitteli maaleja ja rappauksia useampaankin huoneeseen. Jaakon työhuoneesta tuli niin herraskaisen näköinen, että taustakuvia ei etäpalaverissa enää tarvita.

Kesällä puurrettiin remontti suurin piirtein valmiiksi ja opastettiin työmiehiä. Tulipahan siinä todistettua myös, että massiivinen remontti (tai talonrakennus), pienet lapset ja vaativat työt eivät ole paras mahdollinen yhdistelmä. Hyvänä puolena toki tässä on, että syksyn tullen paluu leipätöihin tuntui varsin kutsuvalta. Suuri onni oli se, että löysimme Luonnonmaalta Juhanin, jolta sujui niin lasikuistin rakentaminen kuin puulattian asentaminenkin. Kiitos Juhani!

Heinäkuussa muutimme pysyvästi Rymättylään ja luovuimme Kuuvuoren puutalosta. Toimistot toki jäivät Kupittaalle, joten ikävä vanhoja kulmia ei ole tullut. Koko perheellä on uusi koti tuntunut luontevalta. Jaakolle tämä ei tietysti ole uusi ympäristö, mutta eipä muiltakaan ole sopeutuminen kangerrellut, sillä Rymättylä on ollut toinen kotimme jo pitkään.

Syksyllä Vili aloitti Rymättylän koulun esikoulussa ja Väinö Rymättylän päiväkodissa. Molemmilla on sujunut uuteen porukkaan tutustuminen hienosti! Kavereita on pienistä ryhmistä löytynyt jo hyvin, sekä lapsille että vanhemmille. Täällä pienessä kylässä on tiivis ja kiva yhteisö ja kaikki tarvittava kirjastosta apteekkiin ja leipomosta kirpputoriin löytyy muutaman kilometrin säteeltä. Tiina ja Jaakko taas saivat totutella etätöihin Rymättylästä uusista hienoista työhuoneistaan. Niistä tulikin uuden kodin kruununjalokivet.

Talven tullen hiljentyi työmaa, sillä rakennustelineet jäätyivät maahan kiinni ja pihavaloista ei ollut paljon iloa kaamoksessa. Julkisivun viimeistelyt jäävät siis ensi kesään ja meillä on tarkoitus palkata taas paikallisia nuoria kesätöihin. Meillä on ollut aivan mahtavia apulaisia täällä kesälomalla ja viikonloppuisin, joten kaikki Z-sukupolven edustajat eivät roiku TikTokissa päivät pitkät vaan tekevät myös oikeita töitä. 

Maaseudun pimeydessä on se hyvä puoli, että iltaisin saamme ihailla tähtitaivasta ja Vili Samuel Otava 6v. totesikin eräänä iltana: “Äiti katso, mun nimi näkyy taivaalla!”

Viime vuonna maalasimme vielä viimeisiä tuvan lautoja jouluaattona, mutta tänä vuonna remonttikiireet ovat vihdoin (toistaiseksi) ohi ja keskitymme paljutteluun ja ulkoiluun. Tai no, Jaakolla syyhyävät sormet päästä kaatamaan metsää ainakin yhtenä lomapäivänä.

Tässä Kepuisten tilan tämän hetkinen koonpano, asumme täällä Jaakon isän kanssa. Tiinan äiti sai oman ”Mummin kamarin” ja viettää kanssamme paljon aikaa. Isovanhemmat ovat ovat korvaamattomia apujoukkoja ruuhkavuosiemme pyörteissä, suurkiitos! Hyvää uutta vuotta kaikille, ensi vuodesta tulee varmaan tähänastisista paras!