Tämä vuosi on ollut monivaiheinen. Alkuvuosi kului Rymättylässä arkisissa merkeissä: lasten kanssa touhuten, päivätöitä tehden ja saunan remonttia hääräten. Helmikuussa juhlistimme Tiinan 40-vuotispäivää Kakolassa ja Väinön 4-vuotissynttäreitä kotosalla. Samoihin aikoihin Tiina ja Jaakko tekivät unohtumattoman matkan Intiaan Jaakon entisen työkaverin häihin, joka tuntui kuin Bollywood elokuvassa ololta upeine pukuineen ja spektaakkeleineen.

Remontti söi keväästä ison osan ajatuksia ja vapaa-aikaa, mutta olemme lopputulokseen oikein tyytyväisiä. Vili tosin oli muutossuunnitelmista järkyttynyt ja vaati, että kaiken on oltava täysin samanlaista kuin vanhassa saunassa. Onneksi keksimme saunaosastolle Karhuluoto-teeman, niin hänkin vähän innostui. Samaan syssyyn päätimme kunnostaa myös vähän lisää, kun löysimme tehokkaat tekijät. Vanha maitohuone jäälaareineen sai väistyä pakastavan bio-WC:n tieltä ja navetan lantalasta teimme kuntosalin. Pesutilat tulivat heti valmistuttuaan kovaan käyttöön, kun Kepuisten tilan maatilamajoitus avautui.

Ennen kesätöitä kävimme kuitenkin rapakon toisella puolella, sillä saimme mahdollisuuden asua Piilaaksossa kahden kuukauden ajan. Jaakolle kymmenen tunnin aikaero eri työkavereiden kanssa ei varsinaisesti ratkennut, ja päivät alkoivat säännöllisesti aamukuudelta. AMD:n San Josen kampus oli kuitenkin varsin mukava ja kätevästi lähellä majapaikkaa. Piilaaksossa sentään asiakkaat olivat samalla aikavyöhykkeellä.

Poikien riemuksi lentokentän parkkihallissa meitä odotti Jeep, malliltaan Willys. Sillä olikin hyvä huristella patikointiretkille, joita teimme joka viikonloppu. Ehkä parasta San Josessa oli luonnon läheisyys. Toki kotona se on vielä lähempänä, mutta se, että kodista Piilaaksossa oli yhdeksän minuuttia punapuumetsään, oli todella hienoa. Viikonloppuretkiin oli Viisikko-hengessä tärkeää varata hyvät eväät voileipineen (Vilille juustolla, Väinölle kalkkunalla, aikuisille lisäksi voileipäkurkkua), kuivatut hedelmät, pähkinät sekä cookiet tai pecan pie. Muuten kyllä alkoi ymmärtää paremmin amerikkalaisten murheita siitä, että ruoka on kallista, mutta Kaliforniassa, USA:n maatalouden hedelmällisimmällä seudulla, pähkinät ja kuivatut hedelmät olivat halpoja ja hyviä!

Koko perheen suosikkiravintolaksi muodostui Pacific Catch, josta löytyi kaikille oma merellinen suosikkiannos ja joka tuntui jopa Amerikan standardeilla olevan kohtuullisen terveellistä ruokaa – jos siis ajatellaan, että uppopaistetut merenelävät ovat terveellisempiä kuin burgerit.

Tiina ja Vili tekivät toukokuussa kotikoulua sillä välin, kun mummi ja Väinö leikkivät. Kesäkuussa mummi lähti Suomeen, mutta tilalle saatiin kaksi Silo AI -perhettä Suomesta, ja kesäkuu meni mukavasti Piilaaksoa tutkien. Juhannusta vietettiin tänä vuonna Tyynenmeren rannalla. Amerikassa kaikki oli suurta, erityisesti puut! Yosemiten kansallispuistossa ihastelimme yhtä maailman vanhimmista puista, joka on 3 000 vuotta vanha – se antaa perspektiiviä meidänkin osuuteemme täällä kotona metsänomistajina ja -hoitajina.

Heinäkuussa palasimme Suomeen, ja kaikilla olikin jo kova koti-ikävä. Pojat lomailivat, mutta Tiina ja mummi petasivat loppukesän sänkyjä, kun AirBnB oli lähes täyteen varattu syyskuuhun asti. Toiminta laajenee ensi kesänä Metsänhoitajan mökille, joten taas ovat remontit täydessä käynnissä. Tiina on alkanut tarjota myös ikkunankunnostuspalvelua, joten sanaa kiertämään, jos on tarvetta puuikkunoiden entisöinnille!

Vuoteen mahtui myös menetyksiä, kun sekä Jaakon äiti että Tiinan isoisä nukkuivat pois. Väinö veikkaa elävänsä 200-vuotiaaksi, joten tulevaisuuden toivoilla on ainakin kovat tavoitteet.

Vili on Rymättylän koulun toisella luokalla ja on opettajan mukaan luokkansa tiedemies. Vili on haka matikassa ja osaa pelata monimutkaisia lautapelejä paremmin kuin moni aikuinen. Näin Vili kertoo vuodestaan: “Oli tosi kivaa olla Amerikassa, mutta kaipasin Rymättylää. Amerikassa uin tosi paljon. Syksyllä olin äidin kanssa Tukholmassa Vasa-museossa ja bussiajelulla ympäri kaupunkia.”

Väinö on touhukas nelivuotias, joka rakastaa haleja, pikkuautoja ja herkkuja. Väinö on isopieni mies, joka vielä kulkee äidin helmoissa, mutta ainakin puheissaan jo tekee hurjia seikkailuja veljen ja kavereiden kanssa. Näin Väinö kertoo vuodestaan: “Mä näin ketun, se käveli meidän kuivurintiellä pihaan päin. Näin myös peuran, ja pappa on ampunut niitä. Peura on hyvää. Pikkuautoleikit kotona on olleet kivoja. Meidän talo on kaunis. Olen oppinut uimaan. Pappa on auttanut minua puukiipeilyssä.”

Kepuisissa on siis kaikki hyvin! Täältä Rymättylän kylästä löytyy kavereita, apua ja taitavia tekijöitä ja olemme iloisia, kun maatilan hommat hoituvat sujuvasti. Meistä on ihana asua täällä maaseudun rauhassa, ja olemme saaneet erityisesti nyt syksyllä nauttia monien kivojen kavereiden vierailuista. Tervetuloa kyläilemään, me olemme melkein aina kotona ja elämä pyörii tässä kilometrin säteellä 😊 Kiitos tästä vuodesta, ja toivotamme kaikille iloista joulunaikaa!