Tämä vuosi on ollut erikoinen. Uutta vuotta vietimme perinteisen ulkomaanmatkan merkeissä Mallorcalla mummin kanssa. Taisimme olla liikkeellä todella hiljaiseen aikaan, sillä niin kaupat kuin nähtävyydet olivat kiinni. Siitä huolimatta Palman keskustasta oli lähes mahdotonta löytää parkkipaikkaa – ehkä toriparkki kaivattaisiin sinnekin! Vietimme suurimman osan ajasta patikoiden ja saarta kierrellen.

Sitten poikkeusolot iskivät ja otimme rajoitukset vakavasti. Maaliskuusta elokuuhun asuimme Rymättylässä mummon ja papan luona. Kantava-ajatuksena oli, että kun zombiet vaeltavat kaduilla, voimme räjäyttää sillat ja elää perunoilla ja kalalla onnellisessa kurjuudessa maailmanlopun keskellä.

Järjestely osoittautui kotoilua paremmaksi, sillä saimme isovanhempien ansiosta etätyörauhaa. Pyrimme olemaan ilman mitään ulkopuolisia kontakteja koko kevään ja niin ruoka kuin työkalutkin tilattiin verkkokaupoista.

Jo maaliskuussa istutettiin varhaisperunat ja sen jälkeen riittikin puutarhahommia aina syksyn sadonkorjuuseen asti. Vili viihtyi erityisesti hiekkalaatikolla ja ojassa ja kynti itselleen myös oman pellon. Korona-viikonloppuisin retkeilimme ja vietimme aikaa mökillä, jotta saimme pientä maisemanvaihdosta ja mummo ja pappa lepohetken.

Kesän tullen myös Antiina vene laskettiin veteen ja sillä tehtiin monta kivaa retkeä Karhuluotoon, Ahvensaareen ja aina Korppoströmiin saakka. Antiinalla sinne puksutti seitsemän tuntia. Vilin veneleikit jatkuivat kotona ja hän matkusti usein itse keksimäänsä Susisaareen!

Kepuisissa edistyivät niin pienet kuin isotkin operaatiot: Jaakko ja Heikki ahersivat Oralan hirsien ja perustusten parissa ja Tiina kunnosti vanhoja mööpeleitä. Tutuiksi tuli myös pinkopahvien viritys, joka lienee sielunvihollisen keksimä rakennusmateriaali. Ennen syksyn paluuta Turkuun saatiin Oralan taloon perustukset korjattua ja hirret vaihdettua joka puolelta. Viimeinen tetsi lattian alla hyttysiä ja dieselkatkua hengittäen ja betoniin hautautuen sai houkuteltua takaisin siisteihin sisähommiin. Viimeisessä valussa muotti petti ja alkoi muutta juoksuhautaa sarkofagiksi. Siinä tuli todettua, että tarpeen tullen naulan saa hakattua puuhun paljain käsinkin.

Syksyllä Vili aloitti taas päiväkodin ja siirtyi isompien lasten ryhmään. Sopeutuminen kesti jonkin aikaa ja äitiä ja isiä tuli päivän aikana kova ikävä. Käännekohta taisi olla se, kun päiväkotiin saapui Ryhmä Hau -vahtitorni! Loppusyksy sujuikin jo mallikkaasti kavereiden kanssa leikkien.

Olemme kaikki pysyneet koko syksyn terveinä, joten arki on rullannut hyvin. Tiina on tehnyt pääasiassa etätöitä ja Jaakko on viihtynyt Kupittaan toimistolla – Tiinan mielestä vähän liiankin hyvin. Syynä taitaa olla Jaakon nimitys johtoryhmään ja vastuualueen kasvu, eikä vaikuta siltä, että työmäärä olisi ainakaan vähenemässä… Lisäksi hän näyttää jo palkanneen puolet kavereistaankin. Onneksi työmatkat sentään ovat koronan vuoksi toistaiseksi tauolla.

Kaiken kaikkiaan meillä oli hyvä vuosi ja Vilistä on tullut omatoiminen niin vessahommien kuin pukemisen suhteen. Korona-ajasta Vilille jäi mieleen erityisesti kalaretket papan kanssa, sillä koko syksyn häntä on pitänyt tituleerata nimellä “Vanha kala”. Ryhmä Hau -innostuksen myötä tosin joulukuussa hänen nimensä on muuttunut Vainuksi ja koirat joutuvat päivittäin mitä hurjimpiin pelastustehtäviin!

Ensi vuonna meillä onkin sitten kaksi pikkuisäntää, kun joulupallomme syntyy helmikuussa. Vauvan tuloa enemmän taidamme kuitenkin kaikki jännittää Vilin masussa kasvavaa hevosta – mihin sen saamme mahtumaan?! Pitänee varata antihistamiinia tarpeeksi. Tai lainata metvurstikonetta.

Toivotamme kaikille sukulaisille ja ystävällinen rauhallista joulun aikaa ja tervettä vuotta 2021!

-Tiina, Jaakko ja Vili

Joulukirje 2019

Tämä vuosi on ollut tehokas. Matkan varrella on tullut muutettua miljoonakaupunkiin, viimeisteltyä yksi remontti, jatkettua toista, veneiltyä, matkailtua, tehty vapaaehtoistöitä, puolustettua maata ja hankittua uusia työtehtäviä.

Tammikuu meni remontoidessa ja saimme kuin saimmekin kellarin valmiiksi ennen Lontooseen lähtöä – marginaaliakin jäi melkeinpä kokonainen vuorokausi. Sitä myöten elintila kotona laajeni huomattavasti, mutta ei eipä siitä päässyt nauttimaan kuin vasta syksyllä. Tiina koitti pistää barrikadit oven eteen, että uusi kodinhoitohuone ei olisi vielä vuokralaisten käytössä, mutta houkutus oli ilmeisesti käynyt liian suureksi.

Lontoossa saimme huomata, että puheet Britteinsaarten huonosta säästä ja ruuasta ovat pelkkää propagandaa. Lontoo helli meitä helmikuussa toukokuun keleillä, parhaimmillaan lämmintä  oli 20 astetta. Koko puolen vuoden aikaan mahtui ehkä kolmen viikon edestä sadepäiviä. Ruokapuolelta erityisesti mieleen ja reseptivihkoihin jäivät skonssit ja sunday roast. Myös sisälmyssötkötit haggis ja musta puddinki maistuivat perunamuusin kanssa – ja etenkin Vilille. Erikoismaininnan ansaitsee myös clotted cream, jota on vaikea saada Britannian ulkopuolelta. Luultavasti strategisten aseiden rajoittamissopimusten vuoksi, sillä tämä tekisi vielä pahempaa jälkeä kansanterveydelle kuin Paula Risikko.

Lontooseen kotiutuminen kävi hetkessä, kiitos Muumimamma-ryhmän,  jonka kautta järjestyivät leikkitreffit ja retket Suomi-äiti kaverien kanssa. Tiistaisin Vili vietti päivän Merimieskirkon Pallerokerhossa, jossa hän toivoi joka kerta “bee”- eli ampiaislaulua. Meillä oli Lontoossa ihana koti, joka sijaitsi sattumalta myös ihanalla alueella. Omalla “kylällämme” Forest Hillissä oli kaikki tarpeellinen pilates-studioita ja Michelin ravintoloita myöden. Meillä kävi Lontoossa paljon vieraita, joten aika ei todellakaan tullut pitkäksi. Lisäksi mummi vietti kanssamme vuorotteluvapaansa, jolloin saimme vielä lisävapauksia.

Yksi mieleenpainuvimmista vierailuista suuntautui Bathiin Tiinan ja Annen perhetutun Jeremy Brounin luo. Tämä Briteissä tunnettu puuseppä ja monitoimimies rakentelee kaikkea mahdollista puusta sekä vapaa-ajallaan rassaa urheiluautoja ja säveltää musiikkia. Yövyimme peribrittiläisessä Bed&Breaskfast paikassa Bradfor-upon-Avonissa niinikään perhetutun Suzannen luona. Samalla reissulla pääsimme myös tutustumaan Brexitin leave-leirin sielunmaisemaan. Siinä on hyvä muistaa, että eivät kaikki leaven kannattajat ole kouluttamattomia saati matkustamattomia moukkia.

Skotlannissa kävimme viettämässä juhannusta. Jaakko oli 10 vuotta aiemmin pyörinyt Etelä-Skotlannissa partioreissulla ja samoille konnuille suuntasi matka nytkin. Linnoja on tuo maailmankolkko sen verra pullollaan, että lyhyellä reissullakin ehdimme yöpymään useammassa.

Kesällä saavuimme Suomeen ja saimme nauttia Suomen kesästä jälleen kerran remontoidessa. Vuorossa oli tällä kertaa Oralan kengittäminen eli alimpien 1800-luvun lopulta peräisin olevien hirsien vaihtaminen. Ehdimme kyllä myös viedä Antiinan veneilemään ja viettää aikaa Lehtovaarassa Vilin isoisovanhempien luona.

Elokuussa koitti Tiinan odotettu töihinpaluu ja Vilin ura Naperonummessa alkoi. Syksyn saldona on Vilillä 4 korvatulehdusta ja nyt olemme vihdoin menossa korvien tuubitukseen, jospa sitten arki hieman helpottaisi. Tiina on palannut töihin intoa puhkuen ja viettäisi siellä mielellään enemmänkin aikaa, mikäli päiväkoti ei kutsuisi. Aikuisten kanssa seurustelu ja rauhassa syöminen tuntuvat mukavalta vaihtelulta kahden vuoden hiekkakakkujen ja sormiruokasottausten jälkeen. Vili on oppinut päiväkodissa roppakaupalla uusia taitoja ja erityisesti puhua pälpättää taukoamatta. Suosikkeja ovat junat ja autot, jotka hän tunteekin paremmin kuin äiti.

Syksyllä karkasimme usein viikonloppuisin maaseudun rauhaan ja seurasimme peurojen, supien, kotkien ja monien muiden lintujen eloa tuvan ikkunasta. Papalla oli hyvä peuraonni ja Vili pääsi tekemään lähempääkin tuttavuutta. “Nyt sille tulee hyvä olo, kohta se herää”, hän totesi, kun irtileikattua päätä silitti. Liipasinsormi hieman täristen odotamme zombie-peurojen invaasiota.

Marraskuussa Jaakkoa kutsuivat kahdeksi viikoksi armeijan harmaat, joskin selvisi, että niistä harmaista on viimein luovuttu. Eipä siellä juuri muutakaan tuttua varustetta ollut tarjolla, mikä oli enimmäkseen hyvä asia. Ruokahuollossa sen sijaan oli otettu askel taaksepäin ja samalla kaaduttu kakkapoteroon. Tiina järjesti sillä välillä paljon leikkitreffejä ja sai mm. Nuorkauppakamarin äitikavereita Rymättylään havukranssien askarteluun.

Vanhemmat pääsivät kahdestaan reissuun itsenäisyyspäivänä, kun Jaakon työmatka osui sopivaan kohtaan. Münchenissä viihdyimme joulutoreilla, ostoksilla, Augustine-kellarissa, glühwein tuvissa ja linnaretkellä. Kiitos mummille Vilin hoidosta!

Joulua vietämme tuttuun tapaan Kepuisten tilalla Rymättylässä ja toivotamme kaikille ystäville ja sukulaisille rauhallista joulua ja menestystä uudelle vuosikymmenelle! Tiina, Jaakko ja Vili

Joulukirje 2018

Tämä vuosi on ollut touhukas. Enimmäkseen siitä on pitänyt huolen Vili, mutta jotenkin päädyimme siihen, että ajatus kahden rintaman remontista olisi jotenkin hyvä idea. Kotona on tehty kellaria, jossa viimeistely jo alkaakin häämöttää. Rymättylässä puolestaan synnynnäiset termiitinvaistot on päästetty Oralan lattian kimppuun. Kiireen keskellä erityisesti isovanhemmat ja kummisetä ovat olleet suureksi avuksi.

Vilin ensimmäisen vuoden harrastuksiin on kuulunut vauvasirkus, vauvajooga, puistojumppa, Turun seudun mamien porrastreeni (kantorepussa), muskari, Mothers in Business -tapahtumat ja Puuhaparkki. Myös vauvakavereita on nähty ahkerasti ja Tiinan nuorkauppakamarissa olikin oikea super vauvavuosi, sillä vuonna 2017 syntyneitä oli 15!

Vuoden aikana matkusteltiin paljon. Jaakko pääsi työn kautta Indonesiaan, Lontooseen ja useamman kerran Sveitsiin ja Intiaan. Keväällä lomailtiin Etelä-Ranskassa ja tätä kirjettä kirjoitamme Vietnamista. Vili pääsi keväällä lisäksi Ruotsiin ja Kreetalle, syksyllä vielä Irlantiin ja Geneveen. Hänestä onkin kuoriutunut oikea konkarimatkustaja, joka nukkuu suvereenisti kaikki lennot, ihmettelee paikan päällä maailman menoa ja hurmaa paikalliset naiset.

Kesällä vietettiin paljon aikaa Rymättylässä ja Vili oppikin nurmikolla touhutessa joka kerta uusia taitoja. Tänä vuonna on opittu muun muassa ryömimään, konttaamaan ja kävelemään. Kesälomalla matkailtiin Turun saaristossa ja Vilin suosikki majoitukseksi osoittautui teltta, jossa oli kiva törmäillä päin pehmeitä seiniä. 

Kotona Vili sai leikkiä koko kesän pihalla ja polskia ammeessa. Niin paljon pihalla leikittiin, että naapurin Senni 3 v. totesi, että hänestä tulee isona Vilin äiti. Vilin suusta tulee polpotusta jo vauhdilla, joskin tulkin työ vaatii edelleen kohtuullista luovuutta. Kooo!

Vilin 1-vuotissynttäreitä juhlittiin kotona puutarhajuhlina – tai tämä oli siis suunnitelma. Tunnetusti suunnitelmat eivät kestä taistelua, vauvoja tai todellisuutta. Kuuma kesän jälkeen ensimmäiset sateet osuivat juurikin elokuun loppuun, joten pienessä tuvassamme oli tiivis tunnelma. Leikkikehässä taisi olla parhaimmillaan viisi taaperoa!

Ensi vuodesta tuleekin meille taas erilainen, sillä lennämme tällä kertaa Lontooseen Jaakon työn perässä. Tiina päätti jatkaa opintovapaataan ja tutkii kevään Vilin kanssa Lontoon leikkipuistoja sekä syventyy palvelumuotoilun saloihin. Syksyn tullen maanpako päättyy ja Vili aloittaa kaksivuotiaana päiväkotiuransa kotoisessa Turussa. Tiinakin pääsee tuolloin viimein töihin lepäilemään ja nauttii uuden migreenilääkkeen tuomasta kivuttomuudesta.

Jouluksi vetäydymme Rymättylään syömään papan metsästämää peuraa. Vilikin oli saaliista innoissaan nyljetyn ruhon nähdessään, mammammamam! Toivotamme kaikille hyvää joulua ja kivoja seikkailuja uudelle vuodelle! Toivottaa Tiina, Jaakko ja Vili

Joulukirje 2017

Meillä on ollut tänä vuonna isojen muutosten vuosi. Kai sitä voisi sanoa, että se muutos on, että meistä tuli isoja, kun muutuimme vanhemmiksi. Nyt sitä on ainakin vaikea enää väittää vastaan, että ei olisi aikuinen 😀  Perheeseemme tosiaan syntyi 28.8. Vili Samuel Otava, joka on jo nuorella iällä osoittanut suurta kyvykkyyttä disruptioeksperttinä. Ainakin meidän päivittäiset prosessimme ovat kohdanneet haasteita muuttuvassa toimintaympäristössä. Nyt Vili onkin jo iso poika, eikä enää huuda koko yötä, joten rauha on palannut maahan ja joulun aikoihin alkaa myös jännittävä vaihe, kun aletaan testailla muutakin murkinaa kuin äidinmaitoa. Jaakko ehdottaa ainakin soseutettua kinkkua.

Jaakolla tapahtui muitakin isoja muutoksia, kun 15 vuotinen taival yliopistolla päättyi väitökseen ja siirtymiseen tutkijantöistä oikeisiin töihin. Lentolippuja varatessa sai nyt ensimmäistä kertaa valita sukupuoleksi Tohtorin. Yksi miekka jo löytyykin, mutta aina on tilaa toiselle. Jatkossa tehdään tekoälyä, joka toivottavasti ei heti karkaa ja tuhoa ihmiskuntaa.

Maaliskuussa lähdimme pakoon loskaa Marokkoon. Yllätyksenä sielläkin oli itse asiassa lunta ja vähän kylmääkin, ainakin vuoristossa. Jaakko sai ratsastaa ensimmäisen kerran elämässään kamelilla, joka ei onneksi ollut sukua hevoselle eikä aiheuttanut allergiaa. Näinollen jäimme yöksi autiomaahan ja Vilikin sai pomppia masussa. Marokosta mukaan tarttui monta ruokaideaa säilötyistä sitruunoista tagineen.

Kesälomaa vietettiin paljon Rymättylässä ja tänä vuonna olikin ihanan leppoisa loma. Tiinan äitiysloma alkoi, koko alkuraskauden Tiinaa piinanneet migreenit kuin taikaiskusta loppuivat ja raskaus alkoikin tuntua ihan, no, raskaalta. Pääsimme myös monen vuoden odotuksen jälkeen vihdoin merelle. Tyvex valmistautuu edelleen henkisesti koetukseen kuivatelakalla. Häälahjaksi saamamme meripelastuskurssin suomin opein uskaltauduimme siis kaksin merelle. Purreksemme valikoitui Tiinan isän Antiina -vene. Harjoittelimme paljon rantautumisia, joista selvittiin yhdellä rikkoutuneella ikkunalla. Airistolla harkitsimme myös valaanpyyntiä, mutta annoimme Miikkulaisen mennä menojaan. Ensi vuonna lisähaasteensa veneilyyn tuo pieni lisämatkustaja, jaiks.

Ensimmäistä hääpäivää juhlistimme järjestämällä discon samassa ladossa, jossa häitä edellisenä kesänä tanssittiin. Disco aukeaa myös ensi vuoden heinäkuussa, tervetuloa jo nyt kaikki ysärijysärin fanit!

Vili syntyi 28.8. – kuusi päivää lasketun ajan jälkeen. Tiina oli tyytyväinen lisäaikaan, sillä ehti tehdä suursiivouksen, ommella leikkimaton ja käydä mustikassa 🙂 Vilin tulon jälkeen ei sitten ollakkaan paljon siivottu! Eikä tehty muutakaan kuin pakolliset kotityöt. Vauveli pitää meidät kiireisenä ja huolehtii siitä, ettei turhaa vapaa-aikaa jää. Onneksi on mummit ja mummot, jotka säännöllisesti tulevat hätiin, kun täytyy edustaa esimerkiksi kauppakamarin 100-vuotisgaalassa. Vilille ehti syntyä serkku Viljami keväällä. Ensikohtaamisessa riitti jokellusta ja syntyi melkeinpä oma kielikin.

Jaakon isyysloma tuli ja meni ja uusi työ Silo.ai firmassa on ollut mielenkiintoista. Tiina ja Vili hengailevat kotona tai muiden äitien ja vauvojen kanssa. Aamupäivän perhekerhoihin ei vielä ole päästy, koska Vili herää yöunilta yleensä vähän ennen puoltapäivää! Alun kauheuksien jälkeen meillä sujuu siis oikein hyvin ja pikku-Vili kasvaa kovaa vauhtia.

Lauantaina lähdemme Rymättylään joulunviettoon, jossa saamme maistella Heikin metsästämää peuraa ja Maijan pipareita. Toivotamme kaikille rauhallista joulun aikaa ja paljon onnea vuodelle 2018! Toivottaa Tiina, Jaakko ja Vili